Etusivu KeitaMeOlemme Koirat Uutiset Kasvatus Galleria Yhteystiedot

Kiira Kihla Kissimiu Pörhikki



KOKO NIMI: Kiira Kihla Kissimiu Pörhikki KUTSUMANIMI: Kiira
ROTU: Kotikissa HCL SUKUPUOLI: Narttu
SYNTYMÄAIKA: 07.10.2011 REKISTERINUMERO: -
OMISTAJA: Saana Telkkälä LISÄÄ..


Kiira on Saanan talouden nuorin jäsen. Kiiran alkutaival ei ollut maailman ruusuisin, sillä se luovutettiin näennäisesti aivan liian nuorena (syntymäpäiväksi kerrottiin päivä, jonka mukaan neiti olisi luovutushetkellä ollut jo 14vk, mutta kokonsa puolesta se vastasi maksimissaan 8vk ikäistä), ja se pelkäsi alkuun koiria kuollakseen - niin paljon, että se säikähtäessään lähestyvää Sohvia ollessaan Saanan sylissä, iski kyntensä tämän korvasta läpi niin, että toinen ihminen joutui irrottamaan kissan kun sitä ei omin voimin irti saanut.
Kiira ei myöskään uskaltanut ensimmäisen 38 tunnin aikana syödä, juoda, liikkua tai käydä tarpeillaan, vaan tärisi kiipeilypuussaan. Pian neito kuitenkin alkoi kotiutua, ja näytti todellisen luonteensa.

Alkutaipaleen jälkeen Kiira ja koirat ovat olleet kuin paita ja peppu. Ne painivat yhdessä jatkuvasti, juoksevat rundia ja nukkuvat erilaisissa kasamuodostelmissa. Lelut on yhteisiä, ja puruluitakin Kiira käy hakemassa itselleen.

Kiira on pienestä pitäen tottunut matkustamaan, ja se onkin todella lungisti paikasta riippumatta, aivan kuin kotonaan. Se ei myöskään pelkää vieraitakaan koiria, ja sen aivan paras kaveri taitaakin olla Tarjan taloudessa asuva Tuisku, joka jaksaa mellastaa pienen kissan kanssa loputtomiin.

Kiira rakastaa kantaa erilaisia asioita - pesusieni on aivan paras keksintö, ja sen jälkeen käy kaikki muu rahasta sukkiin ja sitä kautta erilaisiin leluihin.

Kiirakin on jatkanut perheen näyttelyperinnettä. Ensimmäisessä koitoksessaan se oli todella hienolla arvostelulla sarjansa toinen, häviten vain 16-vuotiaalle, ainakin kymmenen kertaa Best In Shown voittaneelle konkarille ;-)


Saana & Tarja Telkkälä
Jyväskylä, Finland
kennel@telquessir.net

Webdesign 2012 by Mia Kataja | Kultsu.net